Tuk tuk scams
Hän ajoi meidät myös erään paikallisen suosittelemaan pukukauppaan ja kas kummaa onnistuimme tuhlaamaan aikas paljon rahaa. Mikko osti päällystakin, Armani-pukutakin ja housut, 3 paitaa ja 2 solmiota. Minulle puolestaan tuli jakku, 2 paitaa, housut ja hame. Käymme tänään vielä klo 18 sovittamassa niitä vaatteita, jotta varmistetaan, että ne mahtuvat. Huomenna ne ovat sitten valmiita mukaan otettaviksi.
Seuraavaksi menemme MBK Shopping Centeriin, jonka pitäisi kai olla kohtuullisen edullinen. Tämän päivän jälkeen alkaa kyllä arvostaa Khao San Roadia - cheap & nice.
----
MBK shoppailukeskus löytyi klo 14 tienoilla ja nyt olemme pari tunti pyörineet täällä. Eräs mies aiemmin päivällä kertoi, että Kambodiassa on eilen ollut taifuuni ja nykyisellään itäosa tulvii noin metrin, puolentoista korkuisesti. Jaiks! Voi hyvin olla, että matkaamme kuuluu ylimääräisiä lentoja, että pääsemme perille asti. Toki toivoisin, että pääsemme silti riittävästi näkemään paikallista kulttuuria.
Käväisimme vielä siellä pukuliikkeessä ja meille kun oli luvattu free shipping Suomeen niin me sellaista myös vaadimme. Heille oli jäänyt käsitys, että me haemme tuotteet huomenna ja jostain syystä tuli ihan hirveä väärinymmärrys ja häslinki, sillä he joutuvat nyt maksamaan postikulut vielä erikseen. Ihan oikein heille, kun niin paljon rahaa kiskovat.
---
klo 23:06
Kävimme juuri muutamalla olusella Khao San Roadin varrella olevassa ravintolassa, missä joimme Tiger-olutta ja paikallista Chang (?)-olutta. Molemmat maksoivat 60 bahtia pullo eli hieman yli euron, euro kun on n. 50 bahtia. Naapuripöydässä istui hollantilaisia ja siitä seuraavassa ehkä ranskalaisia ja pari kappaletta norjalaisia. Norjalainen kuulosti aikamoiselta känni-idiootilta. Tuollaisinakohan meidät suomalaisetkin ulkomailla nähdään?!? Äijä tosiaan selitti kauhean kovalla äänellä polttavansa marijuanaa ja en tiedä mitä kaikkea hän ekstaasista ja kokaiinista lauleli. Kaippa sitä hollantilaisten seura vain huononsi hänen juttujen laatua.
Samanaikaisesti viereiselle seinälle oli heijastettuna Wimpledonin finaaliottelu - naisten siis. Emme muista ketä pelasi tai kuka voitti, mutta arjaanilainen vaaleaverikkö se oli. Koska valkokangasta ei ollut, välillä myös hassuja liskoja juoksenteli "kuvaruudun" läpi. Geckojahan ne olivat. Joimme 2 kaljaa per henki ja minä söin Fried rice with shrimps ja kokonaishinnaksi tuli 340 bahtia, mikä ei suositulla turistikadulla ollut mielestäni kovinkaan paha hinta. Mikko söi kaljoittelun jälkeen taas katukojusta ja maksoi 15 bahtia nuudeleista - aivan mielettömän halpaa, mutta tällä kerta ei aivan niin hyvää kuin eilen.
Kysyimme hotellin respassa, pitääkö paikkansa, että Kambodiassa olisi taifuuneja ja hirveät tulvat, mutta ilmeisesti siellä vain tyyliin satelee kerran tai pari päivässä. Liekö sitten niin, että juttuuttamamme herra huijasi meitä? Khyl khyl. Koko tuk tuk -reissu oli yhtä huijausta, sillä meitä yritettiin aivopestä ostamaan timanttejakin. Siinä vaiheessa juttu alkoi todella haiskahtaa ja nousimme pois tuk tukista ja kävelimme MBK:lle.
Paikallisista moni on kysynyt meiltä, olemmeko täällä honeymoonilla. Emme ole, mutta on tämä ensimmäinen lomareissu kihlautumisen jälkeen. Aika näyttää, mihin me varsinaiselle honeymoonille matkaamme. Thai-saaret eivät kuulosta lainkaan pahalta paikalta, varsinkin kun tietää siellä tarjottavan myös sukelluskursseja.
Tuttavamme Lauri ja Jenni ovat tällä hetkellä Kaakkois-Aasia-turneella. Viimeksi kun luin heidän blogiaan, he olivat Malesiassa. Mukavalta kuulosti heidänkin matkansa.
Ostin vallan ihanan t-paidan tänään, vaikka se hieman tiukka onkin. Maksoi 4€, sillä en jaksanut tingata hintaa alaspäin. Se on vihreä ja siinä on kaksi lohikäärmettä selässa ja yksi edessä.
Huomenna:
- Tapaaminen "vaatetehtaalla" klo 16, jolloin final fitting -> loput postitetaan Suomeen. *peukut*
- Intrepid Travels -retken tapaaminen klo 18 hotellin aulassa.
- Hunt for rain coats continues.
- Ostetaan Mikolle ja ehkä minullekin muutama t-paita.
- Cambodia-viisumin hankkiminen (T.A.T:lta)
- Mahdollinen ryhmäillallinen Cambodia Basix -poppoon kanssa.
Niskani paloi tänään punaiseksi, joten huomenna ostoslistalle kuuluu myös after sun lotion.
PS. Kylpyhuoneestamme käveli juuri 5cm pitkä torakka!! On täällä ihan pienenpieniä ötököitä näkynyt, mutta ei yhtään noin suurta. Koko sai tosiaan hieman haukkomaan henkeä. Tosin veikkaan, että Kambodiassa tulee vastaan vähintään yhtä isoja, pelottavia ja ehkä vaarallisempiakin ötököitä.
Nauroimme juuri Mikon työkaverin tarinalle Intian matkasta ja siitä kuinka hänellä oli hotellihuoneen pytyssä uiskennellut sammakko, ja kun pytyn oli vetänyt, oli se hetkeksi kadonnut, mutta palnnut hetken päästä takaisin. Hotellin respasta oli sanottu, että se on aivan normaalia. "OK!"
Mikko sumutti OFF:ia sen torakan päälle ja se jäi makaamaan ketarat ojossa kohti kattoa. Veikkaamme, että se on silti kuin Hollywood-leffojen pahis, joka nousee vielä ja iskee kun vähiten aavistamme. Aiomme tarkastaa aamulla onko se "ruumis" hävinnyt vessan lattialta.
0 Comments:
Post a Comment
<< Home