Kratie
Pakkauduimme juuri julkiseen bussiin ja matkaamme seuraavaksi Kratie (lausutaan kratche) nimiseen kaupunkiin, missä meidän on tarkoitus mennä joelle bongailemaan jokidelfiinejä, jotka ovat endangered species (sukupuuttoon kuolevien lajien) listalla.
Eilen kävimme pyöräilemässä Kampong Chamin kyljessä olevalla saarella. Saarella asuu paljon maanviljelijöitä ja heillä on hyvin tiivis yhteisö. Ajoimme kapeaa savitietä pitkin ja olimme törmätä tietä ylittäviin lehmiin vähän väliä.
Lapset olivat aivan innoissaan vierailustamme saarelle. Heitä juoksi koko ajan tien viereen ja kaikki huutelivat iloisean "Hello!" kaikille meistä. Koska meitä ajoi jonossa n. 8 ihmistä, oli äänimaailma melkolailla "Hello! Hello! Hello! Hello! Hello! Hello! Hello! Hello!" vuorotellen meidän suusta ja lasten suusta. Todellakin onnellisina pyöräilimme, sillä emme olleet osanneet odottaa niin mukavaa ja iloista vastaanottoa. Takaisin pyöräillessä lapset halusivat läpsäyttää kättämme, kuten amerikkalaiset tekevät - "high five". Varmaan 20 lapsen kanssa tuli tehtyä se high five suoraan pyörän kyydistä.
Pyörän vuokra maksoi $1,25 päivältä. Pyörä toimi ihan hyvin, mutta käsijarrut vinkuivat aivan järkyttävästi. Alamäessä meteli oli aivan kamala ja melkein toivoi, ettei olisi tarvinnut jarruttaa ollenkaan.
Menimme saarelle moottorilla operoidulla lautalla, ehkä 4x6 metriä pinta-alaltaan. Lautta ängettiin aivan täyteen polkupyöriä ja moottoripyöriä (näyttävät enemmän skootterin ja kevarin välimuodolta) ja ihmiset seisoskelivat pyörien välissä. Mitään reunoja lautalla ei ollut, mutta kyyti oli niin tasainen, ettei niitä tarvinnut. Paikalliset kuikuilivat meitä uteliaina. He ihailevat vaaleaihoisia ja vaaleatukkaisia ja kuten Bangkokissa huomasimme, kaupat pursusivat "itsestään vaalentavia aurinkovoiteita", kun taas länsimaissa vastaava tuote on itsestään ruskettava. Saarella jotkut olivat yrittäneet värjätä hiuksensa blondeiksi, mutta lopputulos mustasta oli sellainen keskiruskea...ts. olivat epäonnistuneet surkeasti.
Ihmiset saarella eivät kerjänneet rahaa ja heidän asumuksensa vaikuttivat paremmilta kuin Tonle Sapilla näkemässämme kalastajayhteisössä. Eräässä tolppien varaan rakennetussa puutalossa oli televisio ja oviaukossa näkyi kymmenisen lasta katsomassa. Vähän niin kuin itsekin tuli pienenä mentyä kaverin luo pelaamaan tietokoneella, kun meillä ei kotona sellaista ollut. Telkkarit maksavat täällä n. $50-150, joten halvimman pystyy melko moni hankkimaan. Toki nämä mallit ovat hyvin karvalakkimalleja, mutta mihin he oikeasta valtavan kokoista taulutelevisiota tarvitsisivatkaan?
En tiedä onko tällä alueella malariaa, mutta oppaamme Vibol kertoi, että hänellä on ollut malaria kolme kertaa elämänsä aikana. Hän asuu Siem Riepissä ja oli saanut taudin sieltä. Itse bongasin taas kolme uutta puremaa jaloissani, mutta mitään kummallisia oireita ei ole ilmennyt.
Aamulla saimme kerrankin nukkua pikään, sillä bussi lähti vasta klo 10.30. Aamupalaksi saimme kahvia, ananasta ja patonkia voin kera. Se taisi maksaa $1,50.
Eilen kävimme pyöräilemässä Kampong Chamin kyljessä olevalla saarella. Saarella asuu paljon maanviljelijöitä ja heillä on hyvin tiivis yhteisö. Ajoimme kapeaa savitietä pitkin ja olimme törmätä tietä ylittäviin lehmiin vähän väliä.
Lapset olivat aivan innoissaan vierailustamme saarelle. Heitä juoksi koko ajan tien viereen ja kaikki huutelivat iloisean "Hello!" kaikille meistä. Koska meitä ajoi jonossa n. 8 ihmistä, oli äänimaailma melkolailla "Hello! Hello! Hello! Hello! Hello! Hello! Hello! Hello!" vuorotellen meidän suusta ja lasten suusta. Todellakin onnellisina pyöräilimme, sillä emme olleet osanneet odottaa niin mukavaa ja iloista vastaanottoa. Takaisin pyöräillessä lapset halusivat läpsäyttää kättämme, kuten amerikkalaiset tekevät - "high five". Varmaan 20 lapsen kanssa tuli tehtyä se high five suoraan pyörän kyydistä.
Pyörän vuokra maksoi $1,25 päivältä. Pyörä toimi ihan hyvin, mutta käsijarrut vinkuivat aivan järkyttävästi. Alamäessä meteli oli aivan kamala ja melkein toivoi, ettei olisi tarvinnut jarruttaa ollenkaan.
Menimme saarelle moottorilla operoidulla lautalla, ehkä 4x6 metriä pinta-alaltaan. Lautta ängettiin aivan täyteen polkupyöriä ja moottoripyöriä (näyttävät enemmän skootterin ja kevarin välimuodolta) ja ihmiset seisoskelivat pyörien välissä. Mitään reunoja lautalla ei ollut, mutta kyyti oli niin tasainen, ettei niitä tarvinnut. Paikalliset kuikuilivat meitä uteliaina. He ihailevat vaaleaihoisia ja vaaleatukkaisia ja kuten Bangkokissa huomasimme, kaupat pursusivat "itsestään vaalentavia aurinkovoiteita", kun taas länsimaissa vastaava tuote on itsestään ruskettava. Saarella jotkut olivat yrittäneet värjätä hiuksensa blondeiksi, mutta lopputulos mustasta oli sellainen keskiruskea...ts. olivat epäonnistuneet surkeasti.
Ihmiset saarella eivät kerjänneet rahaa ja heidän asumuksensa vaikuttivat paremmilta kuin Tonle Sapilla näkemässämme kalastajayhteisössä. Eräässä tolppien varaan rakennetussa puutalossa oli televisio ja oviaukossa näkyi kymmenisen lasta katsomassa. Vähän niin kuin itsekin tuli pienenä mentyä kaverin luo pelaamaan tietokoneella, kun meillä ei kotona sellaista ollut. Telkkarit maksavat täällä n. $50-150, joten halvimman pystyy melko moni hankkimaan. Toki nämä mallit ovat hyvin karvalakkimalleja, mutta mihin he oikeasta valtavan kokoista taulutelevisiota tarvitsisivatkaan?
En tiedä onko tällä alueella malariaa, mutta oppaamme Vibol kertoi, että hänellä on ollut malaria kolme kertaa elämänsä aikana. Hän asuu Siem Riepissä ja oli saanut taudin sieltä. Itse bongasin taas kolme uutta puremaa jaloissani, mutta mitään kummallisia oireita ei ole ilmennyt.
Aamulla saimme kerrankin nukkua pikään, sillä bussi lähti vasta klo 10.30. Aamupalaksi saimme kahvia, ananasta ja patonkia voin kera. Se taisi maksaa $1,50.
posted by Monday6am at
11:25 AM
0 Comments:
Post a Comment
<< Home